Projektin alussa käydään läpi mitä asioita kotisivuilla tulee olla ja tulevatko ne esim. laajentumaan tulevaisuudessa. Tässä vaiheessa on hyvä olla kerättynä kuvia ja muuta materiaalia joita sivuille halutaan tai jota voidaan käyttää ideointivaiheessa hyväksi. Apuna toimii myös esim. toisten sivustot joista pidät tai vaikkapa mieluisa värimaailma.
Annamme yleensä kaksi erilaista ulkoasusuunnitelmaa, joista valitaan projektille lähtökohta.
Ei onnistu. Mekään emme kuvittele osaavamme rakentaa taloa vaikka vasara ja naulat pysyvätkin kädessä, yleensä jopa oikein päin.
Edes ammattilainen ei tee kotisivuja kymmenessä minuutissa, jos sivujen kriteerinä on käyttäjäystävällisyys ja yksilöllinen ulkoasu. Luonnoksia voi tehdä nopeammin, mutta ammattimaisen lopputuloksen tekeminen vie aina oman aikansa.
Meillä työhön menee aikaa noin pari viikkoa, aloituksesta sivujen julkistamiseen. Yleensä eniten vie aikaa sivuille tulevan tekstimateriaalin kerääminen, joka riippuu ihan asiakkaasta.
Me hoidamme tarvittaessa kaiken: ulkoasun suunnittelun ja toteutuksen kuvineen, tilaamme tarpeelliset nettiosoitteet, valitsemme palveluntarjojan ja myös laitamme asetukset kuntoon sähköpostiohjelmaanne. Autamme tarvittaessa myös sisällöntuotannossa sekä sivujen myöhemmässä päivityksessä.
Kyllä, niin yksinkertaista se on!
Me suunnittelemme juuri teille sopivan ulkoasun ja teemme painovalmiin materiaalin. Hoidamme myös yhteydenpidon painotalon kanssa, mikäli niin toivotte.
Meidän suunnittelemana asiat onnistuu!
Ei onnistu. Edes ammattilainen ei tee kotisivuja viidessä minuutissa, jos sivujen kriteerinä on yksilöllinen ja näyttävä ulkoasu, käyttäjäystävällisyys sekä muutenkin ammattimainen lopputulos.